Tässä Making of -videossa Riku Ahlsten maalaa Multimediakonsulttien Sielujen teurastamolla -levyn kantta. Levyn julkaisukeikka on pe 4.11.2022 Pikku-Torressa Turussa. Soitto alkaa klo 23. Tervetuloa!
Kun tietokone ei toimi on kolmas sinkkusilpaisu Sielujen teurastamolla -levyltä, joka on nyt miksauksen finaalissa, kalkkiviivoilla masterointiin. Biisi on kuultavissa jo nyt Bandcampissa, vappuaattona muissakin rööreissä.
Kappaleessa muistellaan niitä melankolisia hetkiä, kun tuo uskollinen ja rakastettu elämänkumppanimme – tietokone – ei ole ollut tukena elon tyrskyissä. Kun tietokone ei toimi on Multimediakonsulttien varhaistuotantoa suunnilleen vuodelta 2003, joten tekstistä löytyy jo nostalgista ajankuvaakin. ”Jäljellä on vain kännykkä” ei nykyään kuvaisi enää niin raastavaa heitteillejättöä kuin silloin aikoinaan.
Emme silti halunneet päivittää tekstiä nykyaikaan, eikä niin olla tehty muissakaan Sielujen teurastamolla -albumin kappaleissa. Niissä vilisee sellaisia varhaisen paleoliittisen kauden ilmiöitä kuin kuvaputkia, nettideittaamista muualla kuin Tinderissä, kolikoilla pornosta maksamista sekä fläppitauluja. Neloslevyllemme on koottu kaikki ne laulut, jotka eivät syystä tai toisesta päätyneet levyille – eivätkä kaikki keikkaohjelmistoonkaan.
Singlen julkaisu vappuna on muuten kuulunut Multimediakonsulttien perinteisiin alusta lähtien: kaikkien aikojen ensimmäinen sinkkumme Osastopäällikkö Matti tuli ulos 30.4.2003.
Olisihan tämä pitänyt arvata. Yleensä mitä enemmän jostain etukäteen uhoaa, sitä todennäköisemmin joutuu syömään sanansa.
Kuten nyt vaikka parin viikon päässä oleva levynjulkaisukeikkamme. Siitähän miksaajamme Moilu jo elokuussa esitti epäilynsä, jotta saammeko koko plättyä kasaan siiheksi, mutta väitin edelleen kivenkovaan, että valmistuu se, juu juu, ihan varppina!
Kannen kuvan maalasi Riku Ahlsten.
Nyt ollaan kuitenkin todettu tosiasiat. Levyn kaikki viisitoista kappaletta on äänitetty ja Moilu miksaa niitä korvat sauhuten. Mutta lauantaina 30.11. julkaisukeikalla ulos tulee vain singlelohkaisu Paheksun nuorisoa – aivan kuten Moilu uumoilikin. Koko levyn saamme teille tarjolle alkuvuodesta. Pahoittelut viiveestä!
Mutta mikäs kiirus tässä. Toivottavasti ei teilläkään. Jos kuitenkin kuuntelujalkaa vipattaa vimmatusti, voit tästä lisätä singlen jo Spotify-soittolistallesi. Ilmestyy sitten automaattisesti sinne perjantain ja lauantain välisenä yönä 30. marraskuuta.
Singellä vierailevina solisteina pyörähtävät niin Kalle ”Loiriplukari” Taivainen kuin Aino ”Sanniplukari” Lehtovaarakin. Ilmassa on eeppisen sukupolvimittelön tuntua.
B-puolella (tai pitäisikö näin digiaikana puhua puolista 0 ja 1) kuullaan mahdollisimman totaalisesti luonnosta vieraantunut folk-balladi Metsässä.
Levy etenee! Työn alla herrojen Kuusto, Salo ja Lundgren kitaraosuudet. Viimeksimainittuja oli jo hyvä tujaus sisällä kyllä, mutta suuri osa niistä pitää äänittää uudestaan hienoisen epävireen takia. Ei niin kannattaisi sitä viiniä kittailla äänitellessä, saakutti…
Ollaan äänitelty Juran luona Littoisissa. Rintamamiestalonsa pihalla myös grillailtiin junien viuhuessa ohi kuin rasvatut nousu- ja laskukaudet.
Miksaaja Moilu ehti jo udella, juhlistetaanko 30. marraskuuta Pikku-Torressa sinkkua vai täysipitkää albumia. Albumia, albumia! Kyllä me se valmiiksi saadaan, varppina!